Julkisuuden ja vallan suhde on myös mielenkiintoinen kysymys. Liittyvätkö nämä kaksi käsitettä mielestänne toisiinsa?
Linkin takana pohdintaa aiheesta: A Propos | Suomen Akatemian verkkolehti
Tulee nyt äkkiseltään mieleen näyttelijä Marlon Brando, joka käytti Hollywoodissa saamaansa suosiota sekä julkisuutta hyväkseen humanitäärisessä työssä. Julkisuuden sekä vallan humalluttava vaikutus voi tuhota uhrinsa, siksi tietynlainen intimiteettisuoja on pakko pitää. Omaa tietänsä kulkeva, hieman etäisyyttä pitävä persoona tuntuu kiinnostavammalta kuin itsensä markkinatavaraksi laittava.
Jotkut julkisuuden henkilöt ovat täysin vääränlaisia saamaan valtaa. Itse en haluaisi nähdä Johanna Tukiaista eduskunnassa. Millainen ihminen sitten saa julkisuutta, mikä vie häntä vallan saamisen suuntaan? Onko esimerkiksi tunnetulla uhreilijalla paremmat mahdollisuudet päästä vallan saamiseen kuin muusikolla tai näyttelijällä?
Kun julkisuudesta on tullut "ammatti", ei ole enää teoilla tai saavutuksilla merkitystä. Urheilija, näyttelijä, kirjailija. Ihmiset tahtovat heidät eikä heidän tekojaan, Hemingway varmaan hykertelisi jos tietäisi ihmisten istuvan hänen nimikkokapakassaan keskellä pohjolaa. Uskon kuitenkin, että jokainen ihminen tahtoisi enemmän valtaa ja enemmän julkisuutta, mutta kuinka moni on valmis kestämään valokeilan?
Olen eri mieltä siinä, että kaikki haluaisivat julkisuutta ja valtaa. Jotkut jopa välttävät sitä kaikin keinoin ja hakevat rauhallista passiivista elämää. Heitä on kouluissa, työpaikoilla ja pienemmissä ympyröissäkin kaikkialla keskuudessamme. Mielipiteeni taas siihen, kuka kestää valokeilan, on selkeä: EI KUKAAN ainakaan kokoaikaa. Julkisuuteen kehittyy varmasti ja aivan varmasti viharakkaus-suhde. Mielestäni itseasiassa nykypäivänä on tullut hiukan enemmän esiin se, kuinka ihanaa "taviksen" elämä oikeastaan onkaan. Nykyään yksilön asema on kehittynyt niin paljon muutenkin. Facebook julkisuus riittää monille. Omien läheisten ihmisten huomio ja suosio on käypää suuren laumojen sijaan.
Toisaalta esimerkkinä Johanna Tukiainen. Hän ei hae julkisuudella valtaa vaan elantoa. Ja toisaalta hän on sen itselleen hankkinut. Seiskakierteestä ei nähtävästi päästä noin vain irti. Tuksua ei oteta enään vakavasti, joten hän tuskin saisi kannattavaa ja tuottoisaa "normaalia" työtä. Näin ollen hän tukeutuu seiskan rahoihin. Hän aiheuttaa tempauksia, joista hän saa rahaa seiskalta --> saa jonkin sortin elantoa. (En kyllä tiedä, jos olen aivan hakotelillä, mutta tällainen teoria mulla on)
Toisaalta myös Ruotsin "skandaali" on mielestäni hyvä esimerkki vallasta ja julkisuudesta. Kuninkaan seksiskandaali on ollut sellaista julkisuutta, jonka seurauksena hänen valtaansa on spekuloitu kansan ja pressin piirissä. Nytkin jossain lehdessä luki etusivulla suuri teksti, että Ruotsi tahtoo Victorian jo hallintoon.
Tulee nyt äkkiseltään mieleen näyttelijä Marlon Brando, joka käytti Hollywoodissa saamaansa suosiota sekä julkisuutta hyväkseen humanitäärisessä työssä. Julkisuuden sekä vallan humalluttava vaikutus voi tuhota uhrinsa, siksi tietynlainen intimiteettisuoja on pakko pitää. Omaa tietänsä kulkeva, hieman etäisyyttä pitävä persoona tuntuu kiinnostavammalta kuin itsensä markkinatavaraksi laittava.
VastaaPoistaTunne omasta tärkeydestä voi saada aikaan täysin vääränalaisia kuvitelmia omasta persoonastaan ja omasta osaamsiestaan.
VastaaPoistaNiin julkisuuden tuomaa tunnettuutta kuin saavutettua valtaasemaakin voidaan myös hyödyntää monilla varsin kyseenalaisilla tavoilla.
Jotkut julkisuuden henkilöt ovat täysin vääränlaisia saamaan valtaa. Itse en haluaisi nähdä Johanna Tukiaista eduskunnassa. Millainen ihminen sitten saa julkisuutta, mikä vie häntä vallan saamisen suuntaan? Onko esimerkiksi tunnetulla uhreilijalla paremmat mahdollisuudet päästä vallan saamiseen kuin muusikolla tai näyttelijällä?
VastaaPoistaKun julkisuudesta on tullut "ammatti", ei ole enää teoilla tai saavutuksilla merkitystä. Urheilija, näyttelijä, kirjailija. Ihmiset tahtovat heidät eikä heidän tekojaan, Hemingway varmaan hykertelisi jos tietäisi ihmisten istuvan hänen nimikkokapakassaan keskellä pohjolaa. Uskon kuitenkin, että jokainen ihminen tahtoisi enemmän valtaa ja enemmän julkisuutta, mutta kuinka moni on valmis kestämään valokeilan?
VastaaPoistaOlen eri mieltä siinä, että kaikki haluaisivat julkisuutta ja valtaa. Jotkut jopa välttävät sitä kaikin keinoin ja hakevat rauhallista passiivista elämää. Heitä on kouluissa, työpaikoilla ja pienemmissä ympyröissäkin kaikkialla keskuudessamme. Mielipiteeni taas siihen, kuka kestää valokeilan, on selkeä: EI KUKAAN ainakaan kokoaikaa. Julkisuuteen kehittyy varmasti ja aivan varmasti viharakkaus-suhde. Mielestäni itseasiassa nykypäivänä on tullut hiukan enemmän esiin se, kuinka ihanaa "taviksen" elämä oikeastaan onkaan. Nykyään yksilön asema on kehittynyt niin paljon muutenkin. Facebook julkisuus riittää monille. Omien läheisten ihmisten huomio ja suosio on käypää suuren laumojen sijaan.
VastaaPoistaToisaalta esimerkkinä Johanna Tukiainen. Hän ei hae julkisuudella valtaa vaan elantoa. Ja toisaalta hän on sen itselleen hankkinut. Seiskakierteestä ei nähtävästi päästä noin vain irti. Tuksua ei oteta enään vakavasti, joten hän tuskin saisi kannattavaa ja tuottoisaa "normaalia" työtä. Näin ollen hän tukeutuu seiskan rahoihin. Hän aiheuttaa tempauksia, joista hän saa rahaa seiskalta --> saa jonkin sortin elantoa. (En kyllä tiedä, jos olen aivan hakotelillä, mutta tällainen teoria mulla on)
VastaaPoistaToisaalta myös Ruotsin "skandaali" on mielestäni hyvä esimerkki vallasta ja julkisuudesta. Kuninkaan seksiskandaali on ollut sellaista julkisuutta, jonka seurauksena hänen valtaansa on spekuloitu kansan ja pressin piirissä. Nytkin jossain lehdessä luki etusivulla suuri teksti, että Ruotsi tahtoo Victorian jo hallintoon.